Pimeää hommaa
Perustellusti joku voisi kysyä, mitä on konkreettisesti myyntilupauksessamme korostettu asiakaspalvelu.

On toki niin, että asiakaskokemuksia on yhtä monta kuin on osto- ja myyntikertoja, mutta iso kuva tulee varsin selkeästi kun kuuntelee asiakaspalautteita, sekä tyytyväisyyskyselyjä että spontaania palautetta.  Sen verran pitkään olemme olleet alalla, että asiakkaamme uskaltavat kyllä sanoa, jos homma ei toiminut. Tulee esimerkkinä mieleen yksi hyvä yhteistyökumppanini, joka kriittisen venttiilin ostettuaan sanoi, että jollei venttiili ole hänellä ajallaan ”Saat niin turpaan, että vellidieetti on edessä.”

No joo, leegot säilyivät vahingoittumattomina.
Jos oikein vakavissani analysoin, niin tausta asiakaspalvelullemme on varsin syvässä – wanha herra Heinäsessä. Silloin aikojen alussa, kun firma oli vielä varsin pieni, oli luonnollista, että asiakkaan auttaminen oli osa myyntiprosessia. Se oli vilpitöntä vuoropuhelua, missä höyryäijät keskenään pohtivat vaikkapa vesi-iskuja jollain laitoksella ja keinoja niiden eliminoimiseksi.

Jälkeenpäin voidaan todeta olevan onni, että Konwellin kasvu on ollut niin tasaista – tai sitten se on ollut onnistuneen rekrytointipolitiikan ansiota – että tämä asiakaspalvelun henki on tarttunut meihin ”uusiinkin” työntekijöihin. Tuntuu luonnolliselta pitää puhelinta viikonloppuisin auki, ja käydä toimittamassa venttiili asiakkaalle, jos laitos menee alas ja hätä on suuri.

Samoin, on yhtä luonnollista joustaa työajoissa ja mennä mukaan asiakkaan seisakkiin helatorstaista seuraavaan viikonloppuun, jotta laitos saadaan maanantaiaamuksi valmiiksi, kun työntekijät saapuvat töihin. Ja ihan yhtä luonnollista on juuri nyt – kellon ollessa 22 – aloittaa laivan konehuoneessa lauhdeaseman rakentaminen, jotta viimeistään aamuneljältä voidaan ottaa taas höyryt päälle, sillä matkustajat saapuvat klo 08.

Rolling Stonesin biisiä ”It´s only rock ´n´ roll” löyhästi lainaten: Saattaa olla pimeää hommaa, mutta mä diggaan.

  • blogiputkisto
  • höyry
  • Konwell
  • lauhdeketut
  • asiakastyytyväisyys
  • asiakastutkimus
Bloggaajan muut kirjoitukset