”Paras koulutus missä ollut yli 30 vuoden työkokemuksella.”
 
”Paras koulutus missä ollut yli 30 vuoden työkokemuksella.”

sanottiin eräässä 25.4.-27.4.2018 pidetyn höyry- ja lauhdekoulutuksen Labran palautearviossa.

Ja sanottiin siellä paljon muutakin, sillä loppuunmyydyn koulutuksen 20 osallistujasta peräti 17 antoi kirjallisen, anonyymin palautteensa!

Heistä 15 kertoi suosittelevansa koulutusta yrityksessään kollegoilleen ja kaksi kertoi, ettei heillä ole kollegoita vastaavissa tehtävissä.

Nämä arviot saavat lihaa luiden ympärille nähdessämme kuinka enenevässä määrin yritykset ovat ottaneet koulutuksemme omaan koulutusohjelmaansa henkilökunnalleen. Eli pari henkilöä yrityksestä koulutetaan vuorotellen oppimaan ja ymmärtämään höyryn ja lauhteen perusteet.

Kouluttajan silmin tämä suosittelu antaa mukavan positiivisen haasteen, kun odotusarvot kurssille ovat suuret. Vähintäänkin ne tulee täyttää; toivottavasti ylittää.
Meidän tehtävämme on kattaa sinänsä teoreettinen materiaali käytännön esimerkein ja tarjoilla se mukaansa tempaavassa muodossa.

Kouluttajat tekivät asiasta helposti omaksuttuvan. Ei nukuttanut kertakaan tunnilla.

Vanha lausunto, kun ajatellaan, että kurssi on kolmipäiväinen ja sisältö erittäin runsas höyryn teoriasta käytännön sovelluksiin sekä koko höyryprosessin ymmärtämiseen.

Tämänkertainen ryhmä oli alusta asti varsin aktiivinen ja keskinäinen vuoropuhelu syntyi kuin luonnostaan.

Kurssilaiset eri työympäristöistä ja tehtävistä toi koulutukseen näkökulmia monelta kantilta
 

Yleisarvosanaksi saimme tällä kertaa huikean 9,13.

Ja sitä tukemaan muutama kommentti:

”Paras koulutus missä ollut yli 30 vuoden työkokemuksella. Siihen mahtuu muutama koulutuskin.”
”Hyvä materiaali, josta saan varmasti jatkossakin täällä töissä apuja.”
”Erityismainintana koulutuksen ulkopuolinen toiminta (kuljetukset, ruokailut/kahvit jne.) oli erinomaisesti toteutettu.”
”Olen suositellut tätä kurssia sekä omassa, että asiakkaan organisaatiossa.”
”SUPER 😊 Mahtava kurssi, hyvät ammattitaitoiset kouluttajat; jäi hyvä fiilis.”

Myös meille jäi hyvä fiilis. Ja hyvällä mielin voimmekin toivottaa seuraavat kurssilaiset tervetulleiksi seuraaviin Labra-koulutuksiin 12.9-14.9.201810.4.-12-4-2019 tai 9.10.-11.10.2019.

Pidä kuitenkin kiirettä, sillä esim. syksyn koulutuksesta on jo puolet varattuna!

 

Yhteyshenkilö

Jussi Blom
Aluepäällikkö Länsi-Suomi, Teollisuusventtiilit