Fingasin perustaja Antero Kaavi siirtyi 16.2.2023 Konwellin letkeään joukkoon. Yli kymmenen vuoden kaasulaiteosaamisensa ohella hän tuo asiakkaillemme uusia tuoteryhmiä sekä täydennystä vanhoihin. Näistä merkittävimmät uudet aluevaltauksemme ovat lämmityslaitteet sekä kaasuvuotohälyttimet.
Lämmityslaitteet
Kaasua polttoaineenaan käyttäviä lämmityslaitteita voidaan hyödyntää monipuolisesti eri olosuhteissa ja toimitiloissa.
Säteilylämmittimet soveltuvat hyvin teollisuustiloihin. Lisäksi siirreltäviä säteilylämmittimiä voidaan käyttää ulkona esimerkiksi rakennustyömailla.
Ilmalämmittimet sopivat sekä teollisuus- että muihin lähinnä kaupallisiin tiloihin.
Kaasuvuotohälyttimet ja järjestelmät
Nämä laitteet nimensä mukaisesti seuraavat, esiintyykö ilmassa sellaista kaasua, jota siinä ei pitäisi esiintyä. Vuototilanteessa laitteet antavat optisen ja/tai akustisen hälytyksen ja samalla usein sulkevat kaasuventtiilin linjassa.
Laajemmin varaosia ja varusteita
Uusien tuoteryhmien lisäksi saamme kaasulaitetarjontaamme täydentäviä laitetoimittajia sekä esimerkiksi polttimiin liittyviä uusia varusteita ja varaosia. Asemamme täyden palvelun talona vahvistuu, ja asiakkaamme pääsevät jatkossa hyötymään entistä laajemmasta osaamisestamme.
Vielä kerran tervetuloa joukkoon Antero!